Tee, mitä itse oikeasti haluat tehdä ja kysy kysymyksiä
Yksi parhaimmista lapsuusmuistoistani on, kun serkkujen kanssa yhdistettiin kaksi tietokonetta lokaalisti verkkoon ja päästiin pelaamaan toisiamme vastaan. Kiinnostus pelejä ja tietokoneita kohtaan oli koko ajan olemassa, mutta yläasteen lopussa kouluvaihtoehtoja suunnitellessa en osannut sanoa oikein mitään. Meidän koulussa oli taitava OPO, joka oli huomannut kiinnostukseni tietokoneisiin ja ehdotti niihin liittyvää alaa. Lähdin opiskelemaan datanomiksi.
Mahdollisuuksiin tarttumalla graafinen suuntautuminen muuttui koodiksi
Vaikka olenkin nykyään töissä koodarina, ensirakkauteni oli graafinen tuotanto. En ole erityisen taitava piirtämään, mutta koneen kautta grafiikan tekeminen onnistui sutjakkaasti. Datanomin opintoihin sisältyi muutama ohjelmointikurssi ja niissä mukavaa oli ongelmanratkaisu. Hataraksi jäi kuitenkin se, mihin tunnilla tehtäviä harjoituksia käytetään oikeassa elämässä. Kaipasin tekemiseen merkityksellisyyttä ja motivaatiota. Jatko-opintoja punnitessa graafisen puolen opintoja oli sopivasti tarjolla mediateknologian opinnoissa. Koodaus ei ollut siis vieläkään päällimmäisenä mielessä. Asia muuttui, kun tällä kertaa ohjelmointikursseilla pääsin paremmin käsiksi siihen, miten asioita toteutetaan oikeasti koodin kautta. Ongelmanratkaisusta saatavat kicksit nousivat päärooliin.
Toisena opiskeluvuotenani ammattikorkeassa kyselin kesätyöpaikkoja koodaajan hommiin ja pääsin tekemään projektia, joka keskittyi RFID-teknologiaan. Aloittaessa olo oli sellainen, että en osaa mitään ja väliin sain hakata päätä seinään ihan urakalla. Pääsin projektin kautta pyörähtämään myös Japanissa pidemmällä työkeikalla. Koska kysyttäessä kiinnostaako ulkomaan komennus sanoin, että ’Joo’. Samalla ajatuksella kävin University of East Londonissa vaihdossa; mahdollisuus oli olemassa ja tartuin siihen. Vaihto oli merkittävä, koska siellä pääsin tekemään ensimäistä kertaa kunnolla pelejä kurssitöinä.
Se ettei aina tiedä, on hyvä asia
Suomeen palatessa valmistuminen häämötti. Pitäisi keksiä taas uutta tekemistä. Työkaveri RFID-projektista vinkkasi, että pelistudio LudoCraftille kaivataan koodareita. Kävin haastattelussa, jossa sanoin, että ”En tiedä, mutta voin ottaa selvää”. Lause, joka on kantanut minua eteenpäin oikeastaan aina. Siitä yksinkertaisesta syystä, että kysyminen vie eteenpäin. Voi kysyä hakukoneelta, mutta itse tykkään kysyä myös ihmisiltä.
Ensi vuonna olen ollut kymmenen vuotta koodarina LudoCraftilla. Tykkään olla täällä. Vaihtelevat tehtävät erilaisissa projekteissa ja ympäröivä porukka ovat minulle tärkein motivaattori. Vaikka olen ollut koodari jo yli kymmenen vuotta, ajattelen että se on vain yksi osa omaa persoonaa. Vapaa-ajalla teen (muutamaa omaksi iloksi tehtävää harrastuspeliprojektia lukuun ottamatta) kaikkea muuta paitsi koodia. Joskus pelaan, joskus neulon ja joskus taas en tee yhtään mitään.
Kysyminen avaa ovia
En ajattele, että olisin mitenkään määrätietoisesti suuntautunut pelialaa kohti opintoja ja työpaikkoja valitessa. Olen ollut kuitenkin aina tarkkana siitä, että teen mitä itse haluan tehdä ja mikä minua motivoi. Lisäksi olen osannut tarttua tilaisuuteen, kun sellainen on tullut vastaan. Tai sitten olen osannut luoda tilaisuuksia itse kyselemällä minkälaisia asioita on olemassa ja tarjolla. Olen hirveän tyytyväinen siihen missä olen ja olen hyvä työssäni. Tärkein asia mitä olen oppinut, on kysyä kysymyksiä. Ihan kaikesta mikä kiinnostaa.
Niina Tampio, Senior Programmer, LudoCraft
“Se ettei aina tiedä, on hyvä asia”
Niina Tampio, Senior Programmer, LudoCraft