Keskiviikko 14. Lokakuuta
Tänään oppilailla oli teoriapäivä, jota me kuunneltiin myös mukana.
Torstai 15. lokakuuta
Tänään tehtiin NaOH liuos loppuun. Käytimme siihen kaliumvetyflataattia. Punnitsimme kaliumvetyflataatin ja lämmitimme ionivaihdettua vettä. Laitoimme NaOH liuosta kaliumvetyflataattiliuokseen sen verran, että siitä tuli pinkkiä. Sitten kävimme ruokatauolla. Meitä oli auttamassa ensimmäisen vuoden laboratorioalan opiskelija. Hän myös esitteli meille kaikkia paikkoja Osaolla ja kertoi eri aloista siellä. Käytiin tutustumassa automaatioon ja robotiikkaan ja meille kerrottiin lisää niistä. Näimme oppilaan ohjelmoiman robotin ja meille kerrottiin muun muassa alan työllistymisestä. Meille opetettiin myös, että miten astiat tulee pestä labrassa vedellä, saippualla ja ionivaihdetulla vedellä.
Perjantai 16. Lokakuuta
Tänään oppilaat opiskelivat yto-aineita ja olimme seuraamassa äikän tuntia. Ja osallistuimme oikeinkirjoitus-Kahootiin ja voitimme sen . Laitoimme tietokoneiden ja hiirien johtoja järjestykseen. Sitten tuli ruokatauko ja söimme hyvää pizzaa. Sen jälkeen ohjaaja näytti meille paikkoja ja kaikkia eri työsaleja, missä emme olleet vielä käyneet. Meille kerrottiin koneistajista ja levyseppähitsaajista ja myös sihteerien ja IT-tuki ihmisten työstä siellä. Lopuksi joimme kaakaota ja maistoimme oppilaiden tekemää kakkua. Nam.